Elokuun lopussa hallitus kokoontuu ns. budjettiriiheen. Me elämme poikkeuksellisia aikoja. Ukrainan sota on jatkunut puoli vuotta, kasvava inflaatio, taustalla edelleen vellova koronaepidemia ja hoitajapula vaikuttavat kaikki vahvasti meihin.

Meiltä suomalaisilta kaikilta tullaan vaatimaan sietokykyä. Poliitikkojen tehtävänä on kuitenkin nyt varmistua siitä, että jokainen suomalainen pärjää tulevan syksyn ja talven yli. Sähkön hinta tulee nousemaan kuten myös ruoan hinta. Polttoaineen hinta on laskussa, mutta inflaatio kasvaa edelleen. 

Tulevasta talvesta on siis odotettavissa haastava ja hallituksen on tehtävä kestäviä ratkaisuja, joilla voidaan pitää huolta suomalaisten maksukyvystä. Moni puolue on jo heitellyt ilmoille omia ajatuksiaan siihen, miten tämä tilanne ratkaistaisiin. On puhuttu ruoan alvin vähentämisestä sekä monesta muusta tukijärjestelystä. Itse en kannatta ruoan alvin laskua, koska on syytä muistaa, että siitä hyötyvät kaikki, nekin, joilla on varaa käyttää ruokaan jo muutenkin suhteellisesti enemmän rahaa. Mahdolliset lisärahat eivät myöskään ohjautuisi suoraan viljelijöille, jotka kamppailevat jo muutenkin korkeiden kustannusten kanssa.

Perussuomalaiset puolestaan ehdottaa päästökaupan keskeyttämistä. Se olisi todella typerä päätös, koska se pysäyttäisi kaikki ne investoinnit ja hankkeet, joilla me pyrimme pääsemään irti polttoaineista, jotka nyt nostavat hintoja.

Keskusta on esittänyt ylimääräistä lapsilisää kaikille. Ajatuksena tämä on kannatettava, mutta toimena se ei ole tarpeeksi vaikuttava, varsinkaan tässä tilanteessa, jossa oikeasti matala- ja keskituloisilla perheillä on vaikeaa. Esillä on ollut myös sähkön alvin laskeminen väliaikaisesti. Se on myös toimenpide, jota on syytä tutkia tarkemmin.

Me olemme RKP:ssä jo kauan puhuneet siitä, että meidän tulee keskustella tuloveroasteen kevennyksistä. Suomessa on jo ollut ennen inflaatiota korkea veroaste, joten veronkevennykset, jotka kohdentuvat erityisesti pienituloisille, niin nuorille, perheille kuin eläkeläisille, olisi tervetullut. Samalla meidän on huolehdittava siitä, että keskituloiset myös pärjäävät tässä haastavassa tilanteessa, ja tämä on otettava veroja koskevissa ratkaisuissa huomioon.

Olen mukana kunta- ja aluepolitiikassa. Minua huolestuttavat todella paljon ne viestit, joita saan kuulla länsiuusimaalaisilta. Monessa perheessä mietitään, onko meillä varaa lasten harrastuksiin, miten hoidamme tulevan sähkön sähkölaskut ja uskallammeko ottaa lainaa? Tilanne on vaikea ja ahdistava. Tilanne on myös vaikea monelle nuorelle, jotka aloittavat opintotaivaltansa. Kustannusten nousu lisää nuorten huolta, mikä tulee aivan varmaan näkymään myös kasvavina mielenterveyden haasteina. Tähän on varauduttava myös meidän hyvinvointialueellamme.

Yksi asia on kuitenkin varma, että päätöksiä tarvitaan. Meiltä on vaadittu poikkeuksellista kestävyyttä koronakriisin aikana. On kuitenkin hyvä muistaa, että meillä on moni asia hyvin. Näin ei voi sanoa Ukrainassa, jossa sota on runnellut maata jo puoli vuotta. On hyvä muistaa, että ukrainalaiset taistelevat siellä rauhan, demokratian mutta ennen kaikkea meidän kaikkien eurooppalaisten puolesta.  

Tämä kirjoitus on julkaistu kolumnina Länsi-Uusimaa -lehdessä 24.8.2022.