-Laadukas koulutus takaa Suomen menestyksen!

Näin toteaa inkoolainen eduskuntavaaliehdokas Henrik Wickström (r.). Wickström on huolissaan
siitä, että nykyisellä hallituskaudella tehdyt koulutusleikkaukset tulevat pitkällä tähtäimellä
Suomelle kalliiksi. 

-Olen saanut paljon palautetta viime aikoina etenkin elinkeinoelämän suunnalta koskien
koulutuspolitiikkaa. Kaikki ovat nostaneet esille koulutuksen ja tutkimuksen merkityksen Suomen
menestykselle, toteaa Wickström. 

-Meidän tulee panostaa opetukseen aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluopintoihin asti.
Koulutuksen tulee antaa yhdenvertaiset edellytykset työelämään kaikille lapsille. Koulun on
tuettava ja kannustettava oppilasta, ja tarjottava samalla tarvittaessa myös suurempia haasteita ja
mahdollisuuksia vaativampiin tehtäviin, sanoo Wickström. 

Wickström kokee, että on tärkeätä panostaa oppilashuollon resursseihin. Panostamalla
ennaltaehkäiseviin palveluihin voimme auttaa lasta tai nuorta ajoissa. Se on tärkeätä ja ennen
kaikkea lapsen ja nuoren etu. 

Wickström pitää myös tärkeänä sitä, että opetushenkilökunnan työhyvinvoinnista pidetään hyvää
huolta.
 
-Opetushenkilökunnan työtehtävät ovat muuttuneet vaativammiksi. Opettajien työhyvinvoinnin
ylläpitäminen on tärkeätä, sanoo Wickström. 

Wickström on huolestunut siitä, että korkeakoulutetut suomalaiset yhä suuremmissa määrin
muuttavat ulkomaille ja jäävät pysyvästi asumaan uuteen maahansa.

-Suomalaiset työntekijät ovat kysyttyjä ja haluttuja ulkomailla. Tilastojen perusteella voimme
todeta, että esim. ulkomaille pysyvästi muuttaneiden korkeakoulutettujen määrä on nousussa.
Syitä tähän trendiin on syytä tarkastella tarkemmin tulevan hallituskauden aikana, sanoo
Wickström. 

Asia, josta Wickström saa paljon palautetta opiskelijoilta ovat opintotuen tulorajat. 

-Mielestäni voisimme hyvin korottaa opintotuen tulorajaa. Palkansaajien tutkimuslaitoksen
selvityksen mukaan ongelmallisista tulovaikutuksista voisi päästä eroon, mikäli vaikkapa yhdeksän
kuukautta opintotukea nostavan tuloraja olisi 18 000 euroa nykyisen 12 000 euron sijaan, sanoo
Wickström.

Wickström toivoo, että tuleva hallitus on halukas panostamaan koulutukseen. Wickström pitää
tärkeänä, että suomalainen laadukas koulutus pysyy Suomen kilpailuvalttina. 

-Maailmaa muuttuu kovaa vauhtia ja meidän koulutuspolitiikkamme täytyy pysyä mukana. Se tulee
vaatimaan resursseja, joita kohdennetaan oikein. Meidän tulee paremmin arvioida, miten
koulutuspolitiikkamme pystyy vastaamaan tulevaisuuden työmarkkinoiden haasteisiin. Tämä tulee
vaatimaan joustavia koulutuspolkuja, joissa oppija on keskiössä, sanoo Wickström.