Tällä hetkellä Uudellamaalla rajoitetaan monin paikoin lasten ja nuorten harrastustoimintaa virustilanteen kurissa pitämiseksi. Nämä rajoituslinjaukset ovat ikäviä juuri harrastustoiminnan näkökulmasta, vaikka kokonaisterveydellisestä näkökulmasta ne ovatkin ymmärrettäviä. 

 -Harrastusten ja harrastusmahdollisuuksien arvo yhteiskunnassa on todella merkittävä. Harrastustoiminta on keskeinen osa yhteiskuntamme sosiaalipolitiikkaa. Harrastukset tarjoavat lapselle ja nuorelle mahdollisuuden verkostoitua sekä kehittää muita keskeisiä ja tärkeitä ominaisuuksia mukavan toiminnan ohessa, sanoo Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtaja, Henrik Wickström (r.). 

Wickström on huolissaan siitä, että pitkittynyt harrastustoiminnan sulku voi pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, että harrastuksiin osallistujien määrä vähenee pysyvästi. Tästä on jo havaittavissa viitteitä. On myös syytä olla huolissaan siitä, että epidemiatilanne lisää lasten ja perheiden kokemaa eriarvoisuutta.

 -On äärimmäisen tärkeää, että saamme ylläpidettyä harrastustoimintaa myös koronan jälkeen. Se tulee vaatimaan tukea niin toiminnan järjestäjille kuin myös lapsille ja nuorille. Monen yhdistyksen tilanne ei tällä hetkellä ole helppo, sanoo Wickström. 

Suomessa alkaa tänä keväänä ns. Suomen mallin kuntakokeilut. Suomen malli  – kokeilun tarkoituksena on tukea peruskouluikäisten lasten ja nuorten maksuttomia harrastusmahdollisuuksia koulupäivän yhteydessä. 


”Lasten ja nuorten harrastustoiminta on mitä parasta ennaltaehkäisevää nuorisotoimintaa. Teemme virheen yhteiskunnassa, mikäli annamme harrastustoiminnan rapistua.”


-Tätä mallia on mielestäni  nopeasti edistettävä . Myös Inkoo osallistuu kyseisen toimintamallin kuntakokeiluun. Mielestäni kyseisessä mallissa on paljon potentiaalia ja sitä on edistettävä ja saatava laajemminkin toteutettua, toteaa Wickström. 

Wickström kertoo Inkoon kunnan pandemiaryhmän linjanneen, että alakouluikäisten lasten ryhmätoimintaa voidaan harjoittaa kunnan sisätiloissa, edellyttäen, että ryhmän osallistujamäärä on enintään 10 henkilöä, mukaan lukien opettaja/ohjaaja, ja että osallistujien väliset etäisyydet säilyvät vähintään kahdessa metrissä. Kunnan pandemiaryhmä suosittelee kasvomaskin käyttöä ja ryhmä muistuttaa myös hyvästä käsihygieniasta.

Wickströmin mukaan Inkoossa on huomattu harrastusten tärkeys etenkin lasten ja nuorten näkökulmasta. Vaikka lasten määrää harrastusten parissa rajoitetaan, on pyritty mahdollistamaan pienimuotoinen toiminta. 

-Lasten ja nuorten harrastustoiminta on mitä parasta ennaltaehkäisevää nuorisotoimintaa. Teemme virheen yhteiskunnassa, mikäli annamme harrastustoiminnan rapistua. Vaikutukset voivat tuolloin olla pitkäkantoisia, sanoo Wickström.