Jatkuvat säästöuhat ja muutokset ovat rapauttaneet suomalaisen uskon julkiseen terveydenhuoltoon. Sote-uudistus ei ratkaissut sote-sektorin ongelmia, päinvastoin. Se nosti esiin aiemmin piilossa kuntakentällä olleet ongelmat, mutta samalla uudistus on vaikeuttanut itse niiden ratkaisemista.
Valtakunnan politiikassa puhutaan tämän syksyn aikana eniten taloudesta, turvallisuudesta ja sote-palveluista. Jo nyt voidaan sanoa, että seuraavien eduskuntavaalien yksi tärkeimmistä teemoista tulee olemaan sote-palveluiden tulevaisuus. Jokainen puolue joutuu selkeästi kertomaan, miten sote-järjestelmää tulee kehittää. Näin on tehtävä, koska suomalaisilla ei ole luottamusta nykyjärjestelmään. Epäluulo on niin suurta, ettei näin voi jatkua.
Sama näkyy meillä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Vaikka me taloudellisesti olemme maamme ’’mallioppilas’’, ei samaa voida sanoa palveluista. Haasteita löytyy koulupsykologipalveluiden järjestämisessä, suun terveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa. Myös henkilöstö on todella kuormittunut jatkuvien muutosneuvotteluiden vuoksi. Aiemmin pystyttiin ketterästi omassa kuntaorganisaatiossa hoitamaan asioita. Nyt edessä on useampi ”pomokerros”. Työ on myös jatkuvaa raportointia ja seurantaa. Tämä on henkilöstölle kuormittavaa.
Itse hyvinvointialueen päättäjänä olen huomannut, että aika yksin sitä joutuu puolustamaan Kehä III:n ulkopuolella olevia palveluita. Asiat pitää tehdä ’’Espoon mallin mukaan’’, kuten minulle on todettu. Se kuulostaa väärältä. Espoo ei ollut aiemmin tunnettu minään sote-palveluiden edelläkävijänä. Päinvastoin. Sen sijaan, että maaseudun hyviä toimintatapoja olisi levitetty koko alueelle, on Espoon-malli se ainut oikea.
RKP:ssä olemme jatkuvasti halunneet puolustaa myös Hangon, Raaseporin ja Inkoon palveluita. Onneksi sinnikäs työ on tuonut tulosta ja ajatukset esimerkiksi laajoista terveysasemien alasajosta ja Hangon vuodeosaston lakkauttamisesta saatiin torpattua. Seuraava kamppailu on edessä Inkoon lähiterveysaseman palveluiden suhteen, eli siitä, mitkä palvelut siellä on tarjolla jatkossa.
SDP ei ole itse kertaakaan hyvinvointialueella esittänyt Raaseporin päivystyksen säilyttämistä vaan aina peesannut RKP:tä. Sama koskee muita seutumme palveluita. Kokoomus, Vasemmistoliitto, Vihreät ja Perussuomalaiset lopullisesti sinetöivät Raaseporin päivystyksen kohtalon. Lohjan synnytysosaston suhteen eivät SDP:n HUS:laiset edes tukeneet laajoja vaikutusten arvioita päätöksistä.
Näin ollen paljon on jäänyt RKP:n puolustettavaksi meidän seudullamme. Niin teemme myös jatkossa, koska haluamme, että meillä on lähipalveluita tulevaisuudessa, suomeksi ja ruotsiksi. Samalla toivon, että muut puolueet hyvinvointialueella olisivat valmiita laittamaan enemmän panoksia myös Raaseporin, Hangon ja Inkoon palveluiden puolustamiseksi.
Itse näen, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päätöksenteko on epätasapainossa, kun enemmistö päättäjistä on espoolaisia. Minulla itselläni ei ole mitään Espoota tai espoolaisia vastaan. Päinvastoin. Mutta on syytä kysyä, luoko tällainen järjestelmä luottamusta demokratiaan, kun hankolainen tietää, että parhaimmassa tapauksessa he voivat saada yhden valtuutetun valtuustoon? Siksi olisikin syytä pohtia, pitäisikö Espoon olla oma hyvinvointialueensa tulevaisuudessa, ja muut kunnat muodostaisivat omansa? Muut voisivat tukea Espoota esimerkiksi ruotsinkielisten palveluiden järjestämisessä. Jos tämä ei toimi, tulisi ainakin selvittää, pitäisikö meidän vaalitapaamme muuttaa siten, että tietty kiintiö paikoista kuuluisi ’’ei-espoolaisille’’. Se takaisi edes jonkinlaisen varmuuden siitä, että päätöksenteko on tarpeeksi moniäänistä.