”Jotta Länsi-Uusmaalaiset voivat hyvin”. Sitä nimeä kantaa hyvinvointialueemme strategia. Nyt, kun seuraa uutisointia hyvinvointialueemme toiminnasta, voi harva alueen asukas yhtyä tähän.
Viime perjantaina julkaistiin hyvinvointialueen talousarvioesitys. Se oli tiukkaa luettavaa. Palveluita keskitetään ja lakkautetaan, ikäihmisten päivätoiminta siirtyy verkkoon ja maksuja korotetaan. Hyvinvointialueemme alijäämä on jo 86 miljoonaa euroa, eli kustannussäästöjä on virkakunnan pitänyt etsiä kaikkialta. Mitään päätöksiä ei olla vielä tehty ja esitystä ei olla poliittisesti ohjattu. Nyt poliitikot pääsevät tähän käsiksi ja neuvottelut ovat käynnissä.
Jotta tilanteen ymmärtää, pitää kelata taaksepäin. Sote-uudistusta ja sen erilaisia muotoja valmisteltiin yli 15 vuotta. Viime hallituskaudella sote-uudistus runnottiin läpi ja toteutettiin nopealla aikataululla. Tavoitteena oli turvata yhdenvertaiset palvelut kaikille suomalaisille sekä siirtää palveluiden painopistettä kohti ennaltaehkäiseviä palveluita.
Sote-uudistuksen tavoitteet olivat hyvät, mutta nyt uhkana on se, että uudistuksen keskeiset tavoitteet jäävät saavuttamatta. Jo ennen hyvinvointialueiden alkua oli nähtävissä, että taloudelliset resurssit eivät riitä kattamaan palveluita. Nyt hyvinvointialue joutuu tekemään akuutteja säästöjä myös juuri ennaltaehkäisevistä palveluista. Tämä tulee todennäköisesti johtamaan kalliimpien palveluiden käyttöön. Sitä ei kuitenkaan taloudelliset laskelmat huomioi.
Suurin huoleni liittyy suomalaisten uskoon julkiseen terveydenhuoltoon. Se on rapautumassa tämän uudistuksen myötä. Monelle hyvinvointialue on epäselvä hallinnollinen mörkö, jossa korkeapalkkaiset viranhaltijat valmistelevat lähipalveluiden lakkauttamista. Tämä narratiivi on muutettava.
RKP oli mukana sekä edellisessä että nykyisessä hallituksessa. Minä en halua osoittaa syyttävää sormea ketään kohtaan. Nyt on turha kerätä poliittisia irtopisteitä. Haluan myöntää suoraan, että sote-palveluiden uskottavuus on uhattuna. Meidän pitäisi nopeasti aloittaa sote:n korjaussarjan valmistelu valtakunnallisesti sekä nopeuttaa rahoitusmallin tarkastelua. Osittain tästä löytyy viitteitä myös hallitusohjelmassa. Myös palveluvelvoitetta eli palveluiden vaatimuksia tulee tarkastella huomioiden henkilöstötilanne. Nyky sote-malliin jäi todella paljon valuvikoja, joista mekin nyt Länsi-Uudellamaalla kärsimme. Raha ei kaikkia ongelmia ratkaise, mikäli rahat ohjautuvat epäoikeudenmukaisesti eikä kannust oikeasti painopisteen siirtämiseen ennaltaehkäisyyn. Myös kunnilla on haasteita panostaa hyvinvoinnin edistämiseen kuin porkkanoita tälle ei ole. Kannattaako kunnan siis enää hiekoittaa teitä, koska kustannus siitä tulee kunnalle, ja jos joku kaatuu niin hyvinvointialueelle.
Nykyinen rahoitusmalli jätti monelle alueelle kuten Länsi-Uudellemaamlle viime hallituskaudelta meille vähemmän rahaa kuin kuntien aikaan.
Syyttely on jätettävä sikseen ja on katsottava eteenpäin. Talousarvioneuvotteluissa toivon, että meillä kaikilla päättäjillä on malttia arvioida päätöksiemme vaikutuksia. Me voimme olla vakuuttuneita siitä, että jatkuva kohtaamisten vähentäminen ikäihmisten palveluissa kasvattaa yksinäisyyttä ja luo pohjaa eriarvoisuudelle. Se tulee lisäämään kalliimpien palveluiden käyttöä. Toisin sanoen mielestäni, nyt ei kannattaisi kaikkia palveluita ajaa alas, varsinkin kun on nähtävissä, että se voi lisätä kustannuksia.
Jos yksi toimipiste esimerkiksi Hangossa lakkautetaan, ei henkilöstö siirry heti seuraavaan. Henkilöstölle tilanne on monelta osin kuormittava, kun tulee elää jatkuvassa murroksessa. Meidän tulee päättäjinä kantaa vastuuta myös koko yhteiskunnasta. Esimerkiksi Ruotsissa on huomattu, että jengikulttuuri on saanut jalansijan juuri siellä, missä julkinen sektori on vienyt palvelut pois. Nyt me emme saa tehdä vastaavia virheitä. Itse näenkin paljon potentiaalia liikkuvissa palveluissa.
Sote-uudistus on jäämässä vajaaksi ellemme saa korjausliikettä tehtyä. Hyvinvointialueet joutuvat tekemään parissa vuodessa ne päätökset, joita kunnat eivät pystyneet tekemään parissa kymmenessä vuodessa. Yksi iso haaste liittyy henkilöstö pulaan, joka on aivan keskeinen asia. Myös lainsäädäntömme on palveluidem suhteen tiukka ja moni alue pyrkii nyt väkisin saamaan päälle S-kokoista t-paitaa, vaikkakin oma koko on L.
Keskeiset muutokset ovat seuraavat:
-Tarkastellaan hyvinvointialueiden vaatimuksia ja normituksia. Niiden pitää vastata todellisuutta. (esim. hoitotakuu). Samalla meidän on uskallettava tehdö palvelureformi ja esim. määritellä – mikä on lähipalvelu. Pikkukunnan asukkaana minulle se tarkoittaa sairaanhoitajan ja lääkärin vastaanottoa, lavoratoriota, neuvolaa, fysioterapiaa ja hammashoitoa. Nämä palvelut ovat tärkeitä, mutta voisiko osa näistä olla liikkuvia?
-Rahoitusmalli tulee tarkastaa kokonaisuutena. Myös kasvavat alueet tulee huomioida siinä paremmin. Siitä ei tulisi rangaista, että väestö voi hyvin. Porkkanoita tulisi myös antaa kuntien suuntaan, jotta ne panostaisivat hyvinvoinnin edistämiseen.
-Henkilöstö. Meidän tulee tarkistaa lääkäreiden ja hoitajien hallinnollista työtaakkaa ja panosta työhyvinvointiin. Tarvitsemme koulutuspaikkoja suomeksi ja ruotsiksi, mutta myös työhön johtavaa maahanmuuttoa.
-Hyvinvointialueiden tulee tarkastella kustannuksia kriittisesti. Akuutit säästöt voivat kuitenkin johtaa kasvaviin kustannuksiin. Alijäämän kattamisvelvoite on tiukka. Mielestäni on kuitenkin tärkeää arvioida, millaisia talousarvioita alueet ovat tehneet sekä miltä ensimmäiset tilinpäätökset näyttävät. Hallitus ilmoitti jo omassa vastauksessaan välikysymyksessä, että taloudellista tilannetta seurataan. Se , että osa alueista haluaa protestoida säästötoimia vasten ei edesauta tilannetta.
-Uskottavuus. Jatkuvat säästölistat syövät luottamusta. Niissä pitäisi näkyä enemmän ihmisen tapa toimia ja reagoida. Mielestäni Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen esitys siirtää vanhusetn päivätoiminta digitaaliseksi ei ollut järkevä. Taloutta pitää sopeuttaa, mutta järki ja empatia, sitä päättäjillä on oltava. Päättäjät ja virkajohto tulee myös osallistaa yhteisiin talkoisiin esimerkiksi tarkastamalla kokouspalkkioita.
Nyt tarvitaan johtajuutta valtakunnallisesti ja alueellisesti. Nyt on tapahtumassa se pahin, eli ihmisten luotto nykyjärjestelmään menee. Siksi toivonkin, että me saamme nyt rakentavampaa ja ratkaisukeskeisempää keskustelua sote-politiikassa syyttelyn sijaan. Meidän poliitikkojen pitää luoda tulevaisuuden uskoa sote-sektorille. Meillä on edelleen huipputason erikoissairaanhoito ja paljon loistavia ammattilaisia. Nykymenolla nämä hyvät asiat eivät enää toteudu, kuten me olemme ajatelleet. Kinaamisen sijaan toivon nyt ratkaisukeskeisyyttä, ei vain siksi, että Länsi-Uusmaalaiset voisivat hyvin, vaan kaikki suomalaiset.
Henrik Wickström
Kansanedustaja, RKP Inkoo