Uusimaa on monella tapaa Suomen veturi. Tämä käsite vain vahvistuu, kun Uudenmaan väkiluku kasvaa vuosi vuodelta kovaa vauhtia.
Yksi haaste meidän seudullemme on koulutuspaikkojen puute. Meillä Uudellamaalla on aivan liian vähän aloituspaikkoja korkeakoulussa. Tätä manaili myös Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom Helsingin Sanomissa 18.2.
Otan yhden esimerkin. Kävin viime viikolla vierailemassa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen pelastuslaitoksella Tammisaaressa. Siellä henkilökunta totesi, että heillä on suuri osaajapula. Koulutus on Kuopiossa. Tämä ”rokottaa” varsinkin ruotsinkielisten osaajien saamista alalle. Kysyn, että onko tässä järkeä? Tässä häviävät kaikki, mutta ennen kaikkea hyvinvointivaltiomme.
Uudeltamaalta mennään myös mieluusti opiskelemaan muualle maailmalle. Se on sinänsä hyvä asia, mutta huonompaa on se, jos nuoret eivät palaa. Tämäkin yleistyy. Aivovuoto on siis totta.
Miksi Suomi ei kiinnosta? Me olemme maailman onnellisin maa, mutta se ei riitä? Luultavasti tähän ei löydy selkeää vastausta, mutta yksi asia on varmaa ja se on se, että maailma muuttuu ja nuoret muuttavat sitä ”etukenossa”. Nyt Suomen rakenteet monelta osin roikkuvat perässä, mikä on huono asia.
Suomen kasvun kannalta on aivan olennaista, että koulutuspolitiikka vastaa työvoiman tarpeita ja myös nuorten tarpeita. Nyt aluepolitiikka on ottanut koulutuspolitiikassa liian suuren vallan. Se on huono asia. Myös Sipilän hallituksen koulutuspolitiikka oli kova isku Uudellemaalle. Näitä haavoja on myös tämän hallituskauden aikana jouduttu hoitamaan.
Suomi tarvitsee kasvua, yrittäjyyttä ja selkeää politiikkaa talouden tasapainottamiseksi. Tärkeä osa tätä on koulutuspolitiikka. Silloin faktojen on ohjattava sitä vaalilupausten sijaan.
Henrik Wickström
RKP:n varapuheenjohtaja
Aluehallituksen II vpj.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Eduskuntavaaliehdokas, Uusimaa